Laatikkopyöräilijän logistiset ongelmat

Teksti: | Julkaistu 24.10.2013

patjapyora

”Kulkeekohan tämä patja nyt oikeasti meidän pyörällä?”
”Tjöö.”
”Ei ole vielä ilmaantunut lastia, joka ei meidän lootaamme mahtuisi. Kyllä me tämä kyytiin saadaan.”

Hetkeä myöhemmin Pikkuveli istui automarketin edustalla ostoskärryissä, pupelsi riisipiirakkaa ja seurasi suurin silmin näytelmää, jonka pääosassa hänen äitinsä tyhjensi laatikon ylimääräisestä irtaimistosta, etsi vimmatusti mustekaloja kääriäkseen tiellä olevan sadekuomun pois, survoi patjaa yhdeltä suunnalta, sitten toiselta ja lopulta jalallaan ylhäältä päin. Survominen ei tuottanut tulosta, joten lopulta karjalanpiirakan mussuttaja lumpsautettiin penkin sijaan laatikon pohjalle patjan viereen. Siellä hän istui syvällä laatikon uumenissa mukisematta ja nukahti puolimatkassa pää patjaan nojaten.

Laatikkopyörämme muistuttaa monilta ominaisuuksiltaan autoa: siihen mahtuu melkein koko perhe ja ostokset, sillä pääsee lujaa vain vähän lihaksiaan liikuttelemalla, ja se on useimmiten täynnä roinaa. Tällä kertaa kyydissä oli poliisihelikopteri, monsteriauto, makuupussi, huopa, isin sadetakki, ylimääräinen pyöräilykypärä, likainen ruokalusikka, puukeppi eli miekka, esikoisen talvikengät, pikkuveljen ylimääräiset tumput, laatikon suojapressu ja roskia. Tällaisina patjansurvontahetkinä viime päivityksessä kuvailtu tavara-allergia iskee helposti myös tavarapyörän äärellä.

Syksyn sateiset ja synkät päivät saivat minut havahtumaan sellaiseen seikkaan, että me tavarafillaristit vaikutamme hörhähdyksinemme usein jättepositiivisilta. Aivan kuin arkipyöräily olisi meille silkkaa lifestyle-hymyä ja sykähdyttäviä hetkiä. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että olemme valinneet maailman parhaan kulkumuodon ja että sitä ilosanomaa sopii levittää kaikille asiasta kiinnostuneille. Mutta eihän tämä nyt aina ole aivan yksioikoista. Sähköt saattavat loppua tukalimmassa ylämäessä. Kolmipyörä juuttuu loskaan juuri kun kuorma-auto on ajamassa päälle. Lapsi nukahtaa joka hiton matkalla, vaikka ei todellakaan ole päiväuniaika. SE PATJA EI NYT VAAN MAHDU SINNE PYÖRÄN KYYTIIN. Arkista natinantarvetta helpottaakseni – koska vertaistuki puuttuu usein aivan lähiympäristöstä – perustin keskustelupalstalle valitusketjun. Koska hei, mikä on keskustelupalstan virka, jos siellä ei saa valittaa?

patjakuomunalla

 

Ps. Luvattu siivouspäivitys etsii vielä poliittisesti korrektia ulkoasuaan. En toki halua sortua julkiseen nalkuttamiseen. Aihe on vaikea!

 


Kommentoi (3)


Metsäseikkailu Pikkuveljen päiväunien aikaan

Teksti: | Julkaistu 22.9.2013

Juuri kun kuopus siirtyi yksiin päiväuniin, esikoinen lopetti päivänokosten ottamisen. Sinne katosi siivu sitä kotivanhempien kaipaamaa omaa aikaa. Hyvitykseksi sain tilalle kahdenkeskisen hetken Touhumiehen kanssa. Se ei ole ollenkaan hullumpi korvaus.

Eräänä päivänä lykimme Pikkuveljen rattaissa uneen ja kipitimme sitten aurinkoiseen vaahteralehtoon ihastelemaan värikkäitä lehtiä. Pysähtelimme vailla kiirettä aina, kun näkyi jotain kiinnostavaa. Kiipeilimme kivillä ja kurkimme sammaleiden alle. Kuuntelin metsän syksyistä suhinaa ja toivoin muistavani pitkään, että pystyn olemaan lastenikin seurassa levollinen ja rauhallinen. Liian usein päivän tiukimmat hetket leimaavat koko päivän ja illan täyttää pettynyt muisto jälleen kerran katkenneesta pinnasta.

isoveli3

 


Kommentoi (0)