Voi monni, täysi tonni!

Teksti: | Julkaistu 28.7.2013

Tämän artikkelin vaihtoehtoinen nimi voisi olla ”Ylistys sähköavulle”. Tavallisen pelkällä lihasvoimalla kulkevan Bakfietsin vaihtaminen sähkömoottorilla menoa jeesaavan malliin oli kenties suurin edistysaskel tai -polkaisu, jonka minun henkilökohtainen perhepyöräilyni on tehnyt.

Tykkäsin toki ajaa laatikkopyöräillä aiemminkin, mutta en mieluusti pyöräillyt viittä kilometriä kauemmas. Jos tiesin matkalleni osuvan jyrkän mäen, saatoin ryhtyä jahkaamaan ja pakata lapset rattaisiin ja metroon. Sähköistetty laatikkopyörämme on sen sijaan ehdottomasti mukavin ja helpoin menopeli poutaisena päivänä. Jaksan polkea sillä miten kauas hyvänsä.

Alkujaan haave sähköavustuksesta nolotti. Mikä se sellainen polkupyörä nyt on, joka moottorilla kulkee. Ei nolota enää. Perheemme on polkenut uudella Bakfietsillä kahdessa kuukaudessa tuhat kilometriä. Jos siinä on sun mielestä jotain noloa, niin tuu kertoon vaan. Aiemmin pyörällä polki eniten mies, nyt minä niiaan pokkana suurimman osan tuosta tonnin kunniasta.

Tänään lähdimme kissanäyttelyyn tietäen, että tällä retkellä tavoitamme tuhannennen ajokilometrin. Teppo sai ajaa lootaa, hän kun jää arkena paljosta pyöräilystä paitsi.

Tänään lähdimme kissanäyttelyyn tietäen, että tällä retkellä tavoitamme tuhannennen ajokilometrin. Teppo sai ajaa lootaa, hän kun jää arkena paljosta pyöräilystä paitsi.

Siinä se komeilee, tonni mittarissa.

Siinä se komeilee, tonni mittarissa.

Innokas blogaajamme kerää todistusaineistoa Hakaniemenrannassa.

Innokas blogaajamme kerää todistusaineistoa Hakaniemenrannassa.

PS. Vastailen lähes päivittäin pyöräämme koskeviin kysymyksiin. Ensimmäisten joukossa on tämä: ”Onko sitä raskas polkea?” Uskollisen ykköspyörämme kohdalla vastasin, että ainoastaan ylämäissä. Kakkosen kohdalla vastaus kuuluu: ”Ei ollenkaan, tässä on sähköapu.” Joillekin sähkömoottorin idea polkupyörässä on vieras, siispä joskus vastailen myös kysymykseen: ”Kulkeeko se siis itsestään?” Ei se kulje, kyllä polkupyörää pitää polkea. Sähkö avustaa polkijaa, tekee pyörästä kevyemmän polkea ja vauhdista vinhemman. Lasten kanssa ajan kuitenkin aina maltillisesti (kuten miehenikin), ja jyrkissä ylämäissä saa edelleen hien kainaloihin.

 


Kommentoi (12)